Esikuvina

30.4.2017 Hyvän Paimenen sunnuntai (2.p.j.s.)

Maaliskuussa valmistauduttiin kuntavaaleihin. Mainoksissaan ja kirjoituksissaan nuoret ja uudet ehdokkaat liputtivat innokkaasti itselleen läheisten asioiden puolesta. Kuntoon luvattiin hoitaa homekoulut, oppilasryhmien koko, kaikille ilmainen päivähoito ja opiskelijoille niin paljon tukia, että varmasti piisaa. Lupaukset upposivat otolliseen maahan. Äänisaaliit muodostuivat hyviksi. Ei muuta kuin valtuustosaleihin lupauksia toteuttamaan.

Se sitten onkin vaikeampaa. Valtuustossa kun joutuu kantamaan vastuuta kaikkien kuntalaisten asioista, myös niiden, jotka eivät pysty oikeuksiaan ärhäkkäästi vaatimaan. Uusi valtuutettu oppii pian politiikan arjen todellisuuden. Oman rakkaan asian rinnalla joutuu hoitamaan vanhusten ja vammaisten asioita, etsimään kompromissia eri kaavoitustoiveiden kesken, pitämään huolta kunnallistekniikan rakentamisesta, taksoista ja ylikunnallisista hankkeista. Ja jollei oman suuren asian taakse löydy ensin riittävästi omia ja sitten vielä muitten ryhmien puoltoääniä voi lupaus lässähtää siihen.

Vaalimainonnassaan yrittivät pitkään istuneet poliitikot viestittää tätä politiikan arjen todellisuutta. Rehellistä se oli. Muttei mediaseksikästä. TUTTU JA TURVALLINEN möi INNOKASTA UUDISTAJAA huonommin. Ehkä siksi monet pitkän matkan vastuunkantajat saivat tehdä tilaa uusille tulokkaille.

Elämänkokemuksen ja elämäninnon ikuista ristiriitaa opetti Jeesus Pietarille. Hän sanoi: Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo. (Joh.21:18).

Elämä tarvitsee molempia. Sitä nuorta intoa, joka uskoo voivansa siirtää vaikka vuoria. Ja sitä elämänkokemusta, joka tyytyy jättämään vuoren paikoilleen ja tekemään tien sen ympäri. Nuorissa on tulevaisuus. Vanhoissa menneisyys. Mutta vanhaa kuuntelemalla nuori voi välttää osan muutoin väistämättömistä virheistään.

Ensimmäisessä kirjeessään Pietari haastaa vanhimpia olemaan ennen muuta yhteisönsä esikuvallisia kokonaisvastuun kantajia. Elämä on hänet itsensä muokannut kiivaasta sovittelevaksi ja opettanut, että joukossa suurin on se, joka pomottamisen sijaan osaa palvella muita. Lainaan Pietarin tekstiä: Seuraavan kehotuksen minä osoitan niille, jotka teidän joukossanne ovat vanhimman asemassa… Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti… …älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämen halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvina.

Paluu arkeen

23.4.2017 Ylösnousseen todistajia (1.p.j.s.)

Siinä se sitten oli. Päivät kuluivat ja pääsiäisen tapahtumat alkoivat hiljalleen jäädä taakse. Paljon oli koettu. Iloa ja riemua, mutta myös vihaa, pelkoa ja surua. Kaikki se into ja toivo, jota Jeesuksen kanssa oli saatu kokea, oli päättynyt ristillä lausuttuihin arvoituksellisiin sanoihin: Se on täytetty… Ja sitten oli vielä se ihmeellisesti tyhjentynyt hautakin. Vain käärinliinat olivat muistuttamassa hautaan lasketusta vainajasta… Monenlaiset ajatukset myllersivät opetuslasten mielessä. Varmaa kuitenkin oli, että yhteiset päivät Jeesuksen kanssa nyt olivat taakse jäänyttä elämää. Vaikka opetuslapset vielä pysyttelivätkin yhdessä, oli itse kunkin mietittävä omaa tulevaisuuttaan. Eipä kai siinä paljon muuta ollut tehtävissä, kuin hiljalleen palata takaisin niihin arjen töihin, joiden ääreltä Jeesus oli heidät joukkoonsa kutsunut.

Muutaman muun opetuslapsen kanssa Tiberiaan järven rannalla ollut Pietari sanoi lähtevänsä kalaan. Se kun oli yksi niistä ammateista, jota opetuslapset olivat ennen Jeesuksen joukkoon liittymistään harrastaneet.

Siitä kalastusreissusta muodostui yksi niistä tapahtumista, joiden johdosta opetuslasten arki ei pääsiäisen jälkeen koskaan palannut aikaan ennen Jeesusta. Koko yön turhaan kalastettuaan antoi rannalla ollut henkilö heille vihjeen: Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte. Ja kalaa tuli niin paljon, että he eivät jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin Johannes tunnisti rannan henkilön ylösnousseeksi Jeesukseksi, joka heidän rannalle päästyään tarjosi heille leipää ja kalaa.

Ristiinnaulittu Jeesus ei ollutkaan poissa, vaan kulki omiensa kanssa näiden arjessa. Opetuslapsille arjesta muodostui viestinviejän arki. He lähtivät levittämään sanaa ylösnousseesta aikalaistensa keskuuteen. Myös siinä arjessa, jossa me omaa elämäämme elämme, kulkee ylösnoussut meidän kanssamme. Yhteiskunnan kaikkien arjen toimien ohella myös siellä, missä tämän päivän kalastajat laskevat pyydyksiään veteen hankkiakseen pöytiimme meren viljaa.