23.4.2017 Ylösnousseen todistajia (1.p.j.s.)
Siinä se sitten oli. Päivät kuluivat ja pääsiäisen tapahtumat alkoivat hiljalleen jäädä taakse. Paljon oli koettu. Iloa ja riemua, mutta myös vihaa, pelkoa ja surua. Kaikki se into ja toivo, jota Jeesuksen kanssa oli saatu kokea, oli päättynyt ristillä lausuttuihin arvoituksellisiin sanoihin: Se on täytetty… Ja sitten oli vielä se ihmeellisesti tyhjentynyt hautakin. Vain käärinliinat olivat muistuttamassa hautaan lasketusta vainajasta… Monenlaiset ajatukset myllersivät opetuslasten mielessä. Varmaa kuitenkin oli, että yhteiset päivät Jeesuksen kanssa nyt olivat taakse jäänyttä elämää. Vaikka opetuslapset vielä pysyttelivätkin yhdessä, oli itse kunkin mietittävä omaa tulevaisuuttaan. Eipä kai siinä paljon muuta ollut tehtävissä, kuin hiljalleen palata takaisin niihin arjen töihin, joiden ääreltä Jeesus oli heidät joukkoonsa kutsunut.
Muutaman muun opetuslapsen kanssa Tiberiaan järven rannalla ollut Pietari sanoi lähtevänsä kalaan. Se kun oli yksi niistä ammateista, jota opetuslapset olivat ennen Jeesuksen joukkoon liittymistään harrastaneet.
Siitä kalastusreissusta muodostui yksi niistä tapahtumista, joiden johdosta opetuslasten arki ei pääsiäisen jälkeen koskaan palannut aikaan ennen Jeesusta. Koko yön turhaan kalastettuaan antoi rannalla ollut henkilö heille vihjeen: Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte. Ja kalaa tuli niin paljon, että he eivät jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin Johannes tunnisti rannan henkilön ylösnousseeksi Jeesukseksi, joka heidän rannalle päästyään tarjosi heille leipää ja kalaa.
Ristiinnaulittu Jeesus ei ollutkaan poissa, vaan kulki omiensa kanssa näiden arjessa. Opetuslapsille arjesta muodostui viestinviejän arki. He lähtivät levittämään sanaa ylösnousseesta aikalaistensa keskuuteen. Myös siinä arjessa, jossa me omaa elämäämme elämme, kulkee ylösnoussut meidän kanssamme. Yhteiskunnan kaikkien arjen toimien ohella myös siellä, missä tämän päivän kalastajat laskevat pyydyksiään veteen hankkiakseen pöytiimme meren viljaa.