Esikuvina

30.4.2017 Hyvän Paimenen sunnuntai (2.p.j.s.)

Maaliskuussa valmistauduttiin kuntavaaleihin. Mainoksissaan ja kirjoituksissaan nuoret ja uudet ehdokkaat liputtivat innokkaasti itselleen läheisten asioiden puolesta. Kuntoon luvattiin hoitaa homekoulut, oppilasryhmien koko, kaikille ilmainen päivähoito ja opiskelijoille niin paljon tukia, että varmasti piisaa. Lupaukset upposivat otolliseen maahan. Äänisaaliit muodostuivat hyviksi. Ei muuta kuin valtuustosaleihin lupauksia toteuttamaan.

Se sitten onkin vaikeampaa. Valtuustossa kun joutuu kantamaan vastuuta kaikkien kuntalaisten asioista, myös niiden, jotka eivät pysty oikeuksiaan ärhäkkäästi vaatimaan. Uusi valtuutettu oppii pian politiikan arjen todellisuuden. Oman rakkaan asian rinnalla joutuu hoitamaan vanhusten ja vammaisten asioita, etsimään kompromissia eri kaavoitustoiveiden kesken, pitämään huolta kunnallistekniikan rakentamisesta, taksoista ja ylikunnallisista hankkeista. Ja jollei oman suuren asian taakse löydy ensin riittävästi omia ja sitten vielä muitten ryhmien puoltoääniä voi lupaus lässähtää siihen.

Vaalimainonnassaan yrittivät pitkään istuneet poliitikot viestittää tätä politiikan arjen todellisuutta. Rehellistä se oli. Muttei mediaseksikästä. TUTTU JA TURVALLINEN möi INNOKASTA UUDISTAJAA huonommin. Ehkä siksi monet pitkän matkan vastuunkantajat saivat tehdä tilaa uusille tulokkaille.

Elämänkokemuksen ja elämäninnon ikuista ristiriitaa opetti Jeesus Pietarille. Hän sanoi: Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo. (Joh.21:18).

Elämä tarvitsee molempia. Sitä nuorta intoa, joka uskoo voivansa siirtää vaikka vuoria. Ja sitä elämänkokemusta, joka tyytyy jättämään vuoren paikoilleen ja tekemään tien sen ympäri. Nuorissa on tulevaisuus. Vanhoissa menneisyys. Mutta vanhaa kuuntelemalla nuori voi välttää osan muutoin väistämättömistä virheistään.

Ensimmäisessä kirjeessään Pietari haastaa vanhimpia olemaan ennen muuta yhteisönsä esikuvallisia kokonaisvastuun kantajia. Elämä on hänet itsensä muokannut kiivaasta sovittelevaksi ja opettanut, että joukossa suurin on se, joka pomottamisen sijaan osaa palvella muita. Lainaan Pietarin tekstiä: Seuraavan kehotuksen minä osoitan niille, jotka teidän joukossanne ovat vanhimman asemassa… Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti… …älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämen halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvina.